Juha Kangas
kapellimestari

Juha Kangas opiskeli viulunsoittoa Onni Suhosen oppilaana Sibelius-Akatemiassa ja toimi viisi vuotta alttoviulistina Helsingin kaupunginorkesterissa, minkä jälkeen hän siirtyi viulupedagogiksi Keski-Pohjanmaan musiikkiopistoon (1972–86). Opetustyönsä ohessa Kangas perusti vuonna 1972 Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, jonka taiteellisena johtajana hän toimi vuoden 2008 loppuun asti. Tänä aikana orkesteri nousi kansainväliseen maineeseen muun muassa yhtenäisen sointinsa ja hämmästyttävän dynaamisen iskukykynsä ansiosta. Kangas toimii nykyisin orkesterin kunniakapellimestarina.

Turun filharmonisen orkesterin päävierailijana Kangas oli vuosina 2001–2011. Nykyisin hän toimii vierailevana kapellimestarina lähinnä Suomessa ja Baltian maissa.

Juha Kangas vastaanotti Säveltaiteen valtionpalkinnon 1992. Vuonna 1998 hänelle myönnettiin Latvian Suuri musiikkipalkinto, Pro Finlandia -mitali ja Suomi-palkinto, ja vuonna 1999 hän sai virolaisen Heino Eller -palkinnon. Kankaalle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 2010.

Helsingin Juhlamusiikkipalvelu Oy 2022