Helsingin Juhlamusiikkipalvelu

John Storgårds

John Storgårds nimitettiin BBC Philharmonic Orchestran ylikapellimestariksi

14.12.2022 | Kapellimestari John Storgårds on 29.11. nimitetty brittiläisen huippuorkesterin BBC Philharmonic Orchestran ylikapellimestariksi. Sopimus on kolmivuotinen 1.3.2023-30.6.2026 jatko-optiolla. Sopimukseen sisältyy vuosittain vähintään kuusi konserttia orkesterin kotisalissa Bridgewater Hallissa Manchesterissa ja kaksi konserttia BBC:n Proms-festivaalilla Lontoossa, sekä lisäksi kiertueita, studionauhoituksia ja levytyksiä. Storgårds on myös Lapin kamariorkesterin pitkäaikainen taiteellinen johtaja, ja Kanadan National Arts Centre Orchestran päävierailija. Storgårds johtaa myös säännöllisesti muita maailman huippuorkestereita, esimerkiksi Berliinin, Münchenin ja New Yorkin filharmonikot, Bambergin sinfonikot sekä Saint Louisin, Chicagon ja Bostonin 
sinfoniaorkesterit.

Ylikapellimestarina Storgårds on aiemmin toiminut Helsingin kaupunginorkesterissa vuosina 2009-2015. BBC:n filharmonikot on Storgårdsille sangen tuttu, sillä yhteistyö orkesterin kanssa alkoi jo vuonna 2010, ja vuonna 2012 hänestä tuli orkesterin päävierailija, ja vuodesta 2017 saakka hän on ollut orkesterin Chief Guest Conductor. Yhteistyön tuloksena on syntynyt lukuisien upeiden konserttien ja kiertueiden lisäksi muun muassa Sibeliuksen ja Nielsenin sinfonioiden kokonaislevytykset Chandos -levy-yhtiölle sekä lukuisa määrä nauhoituksia BBC:lle. BBC Philharmonic Orchestra vieraili myös Suomessa kesällä 2012 Luosto Classic -festivaalilla Storgårdsin kutsumana. 

Storgårdsin edeltäjiä ylikapellimestarin tehtävässä ovat olleet muun muassa Jan Pascal Tortelier, Gianandrea Noseda ja Juanjo Mena. Storgårdsin läheisenä työparina tulee toimimaan orkesterin nykyinen hallinnollinen johtaja Simon Webb, joka tammikuussa siirtyy BBC:n kuoro- ja orkesteriosaston päälliköksi. Simon Webb taustoittaa nimitystä seuraavasti: ”Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme rakentaneet vahvan ja luottamuksellisen suhteen Johnin kanssa, ja olemme hyvin iloisia, että hän nyt ottaa vastaan ylikapellimestarin tehtävän. Hänen Sibelius- ja Nielsen-sinfoniasyklinsä Manchesterin konserteissa, Radio 3:ssa, TV:ssa ja levyllä loivat perustan suhteelle, jonka kestäessä olemme nähneet Johnin ja BBC Philharmonicin ottavan yleisönsä niin Promsissa, kansainvälisillä kiertueilla, yleisökonserteissa kuin myös Radio 3:ssa. Hän on myös sisäistänyt orkesterin laaja-alaisen työn koko kirjon osallistumalla esimerkiksi Blue Peter ja The One Show -tuotantoihin, ja toisaalta johtanut maailman kantaesityksiä muun muassa Nali Gruberilta ja Outi Tarkiaiselta. John tuo mukanaan aina energiaa ja vahvan latauksen, joka perustuu hänen rakkauteensa tätä mahtavaa orkesteria kohtaan.” 

Storgårds itse kertoo nimityksestään: Johdin BBC:n Filharmonikkoja ensimmäisen kerran alkuvuonna 2010. Orkesterin päävierailijana aloitin keväällä 2012 ja tämä rooli voimistui Chief Guest Conductor -rooliksi vuonna 2017. Suurella innolla olen edelleen syventämässä suhdettani tähän hienoon orkesteriin, nyt heidän ylikapellimestarinaan. Suhteemme perustuu hyvin vahvaan kumppanuuteen, suurenmoiseen yhdessä musisoimiseen ja luottamukseen. Olemme yhdessä toteuttaneet jo useita fantastisia projekteja – konsertteja Manchesterin Bridgewater Hallissa ja muualla Pohjois-Englannissa, BBC Proms konsertteja Lontoossa, kansainvälisiä kiertueita ja festivaalivierailuja – sekä lukematon määrä nauhoituksia orkesterin Salford Studiossa, ennenkaikkea BBC 3 radiokanavalle ja levytyksinä vakioyhtiökumppanille Chandokselle. BBC:n Filharmonikot tunnetaan laajasti äärimmäisen briljanttina, taitavana ja monipuolisena orkesterina. Hyvin ylpeänä olen nyt jatkamassa yhteistä musiikillista matkaa tämän hienon orkesterin huippumuusikoiden ja loistavan henkilökunnan kanssa! 

 Linkki YouTubeen: Storgårds & BBC Philharmonic Orchestra, Proms 2019

https://www.bbc.co.uk/philharmonic