• Suomeksi
  • In English
Helsingin Juhlamusiikkipalvelu logo

Juhani Lagerspetz

piano

Juhani Lagerspetz on opiskellut pianonsoittoa kuusivuotiaasta lähtien Turun konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa ja Leningradin konservatoriossa sekä useilla mestarikursseilla. Debyyttinsä orkesterisolistina hän teki jo 13-vuotiaana, jolloin hän soitti Radion Sinfoniaorkesterin kanssa Shostakovitshin toisen pianokonserton.

Juhani Lagerspetz on voittanut kotimaassa Ilmari Hannikaisen pianokilpailun 1975 ja saanut jaetun ensipalkinnon sekä Yleisradion tunnustuspalkinnon Maj Lind-kilpailussa 1976. Kansainvälisissäkin kilpailuissa hän on saavuttanut huomattavaa menestystä, merkittävimpänä erikoispalkinto vuoden 1982 Tshaikovski-kilpailussa Moskovassa. Lagerspetz on esiintynyt kotimaan lisäksi useissa Euroopan maissa, Venäjällä, Japanissa, Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa, Chilessä ja Brasiliassa. Keväällä 1993 Lagerspetz sai loistavat arvostelut soolokonsertistaan Lontoon Wigmore Hallissa. Hän on aktiivinen kamarimuusikko ja usein nähty vieras monilla koti- ja ulkomaisilla musiikkijuhlilla (mm. Wien, Flanders, Mondsee, Kreuth, Kempten, St. Nazaire, Kitakyushu, Delft, Stavanger). Hän esiintyy säännöllisesti Kuhmon Kamarimusiikissa, Naantalin Musiikkijuhlilla ja Esbjergin kamarimusiikkifestivaalilla Tanskassa.

Lagerspetz on tehnyt yhteistyötä useiden merkittävien kapellimestarien, kuten Arvid Jansonsin, Sixten Ehrlingin, Rudolf Barshain, Paavo Berglundin, Esa-Pekka Salosen, Leif Segerstamin, Sakari Oramon, Hannu Linnun ja John Storgårdsin kanssa. Orkestereista mainittakoon English Symphony Orchestra, Staatsphilharmonie Rheinland-Pfalz, Ruotsin Radion Sinfoniaorkesteri, Tukholman filharmonikot, Tanskan Radion Sinfoniaorkesteri, Själlannin Sinfoniaorkesteri ja Norjan Radion Sinfoniaorkesteri. Lagerspetz esiintyy säännöllisesti myös suomalaisten orkestereiden solistina. Kamarimusiikin puolella yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Barry Tuckwell, Ida Haendel, Arto Noras ja Truls Mørk, liedpartnereita Elisabeth Söderström, Stephen Genz, Monica Groop ja Camilla Nylund.

Juhani Lagerspetz on esittänyt kymmenien pianokonserttojen lisäksi laajoja kokonaisuuksia konserttisarjoina (esim. Beethovenin myöhäiset suurteokset, lähes koko Brahmsin pianotuotanto sekä Ravelin soolopianoteokset). Perinteisen pianokirjallisuuden ohella Lagerspetzin ohjelmistossa on myös runsaasti uutta musiikkia; hän on kantaesittänyt Erik Bergmanin, Jouni Kaipaisen, Jukka Tiensuun ja Paavo Heinisen (nro 4) pianokonsertot. Levytyksiä Lagerspetz on tehnyt Virgin Classics(EMI)-, Warner-, Ondine-, Melodiya-, Naxos-, Avie- ja Alba-yhtiöille. Juhani Lagerspetzille on myönnetty valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha kahdesti: vuosina 1989 ja 1996. Vuonna 1994 hän sai Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon ansioistaan esittävänä taiteilijana.

Konserttitoimintansa ohella Juhani Lagerspetz on toiminut pianomusiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Vuosina 2009-2014 hän toimi Sibelius-Akatemian pianomusiikin professorina.

Helsingin Juhlamusiikkipalvelu Oy
Kattilarinne 8
02330 ESPOO

puh. 09 - 262 8109
fax 09 - 262 8113
jmp@jmpmusic.fi

© Helsingin Juhlamusiikkipalvelu Oy

Siteseq - Kotisivut yritykselle